Posts Tagged ‘social networking’

June 2, 2007

Jaiku ja blogin elinkaari

Olen viimeaikoina bloggaamiseen sijaan keskittynyt käyttämään muita verkkopalveluita. Jaiku on näistä viimeisin (tehokkaalla) mikrobloggauksellaan. Seuraava kehitysvaihe tämän blogin elämässä on luultavasti koko blogin koodaaminen esim. CakePHP:llä ja muuttaminen pelkästä blogista käyttämieni verkkopalveluiden intergraation testausalustaksi.

April 23, 2007

IRC-Galleriasta tuli Suomen ensimmäinen myyty Web 2.0 -palvelu?

Minulle selvisi vasta tänään, että IRC-Galleria on avattu lokalisoituna myös muissa maissa kuin suomessa kuten myös WoW-käyttäjille kustomoituna Dark Portal -palveluna. Itse käytin palvelua ensimmäisen kerran joskus kuusi vuotta sitten, kun Web 2.0:sta ei vielä ollut tietoa ja palvelu oli muille kuin irkkinörteille luultavasti aivan tuntematon.
Internet Archiven Wayback Machinesta löytyy yhä arkistoituja sivuja gallerian vanhalta [...]

January 4, 2007

The Martial Arts

Törmäsin sattumalta uuteen indie-bändiin, joka soittaa parin viikon kuluttua on perunut keikkansa Kuudennella Linjalla. The Martial Arts on julkaissut ensimmäisen albuminsa viime syksynä, ilmaiseksi kappaleita voi kuunnella ainakin bändin myspace-sivuilla tai Last.fm-profiilissa, joista löytyy hieman eri biisejä.
Perinteiset kotisivut näyttävät noudattavan monien muiden bändien tavoin jääneen päivittämättä. Onhan se kiva, että tietoa ja hyviä bändejä “löytyy” [...]

May 8, 2006

Socialight

MobileMonday Global Summitissa nopeasti nähtynä Socialight näyttää tekevän samaa kuin kokeilemani Flagr, mutta laajemmin ominaisuuksin ja omalla mobiilisovelluksella. Softa mm. hälyttää kun kävelet kadulla merkin paikan ohi. Kauankohan kestää, että vastaavat sovellukset alkavat kerätä yhtä paljon vihaa ja rakkautta kuin perinteiset tagit vessoissaja kaduilla.

November 15, 2005

Social bookmarking

Ihastun helposti uusiin webbipalveluihin, kokeilen niitä hetken, mutta kyllästyn myös nopeasti, jos niissä on ongelmia käytettävyyden kanssa tai eivät sisällä muutamia tärkeitä ominaisuuksia, vaikka kokonaisuus palveluna muuten olisikin toimiva tai koko idea jopa ainutlaatuinen.
Otin del.icio.us-palvelun uudelle kierrokselle. Huomasin sen taannoin enemmänkin haitalliseksi kuin hyödylliseksi, kun yritin tuoda sinne tallentamani linkit selaimeeni sen omien kirjanmerkkien jatkeeksi [...]